Split, Kroatia

Purjehduskausi on jo hyvässä vauhdissa. BSF Akatemian Purjehtijakurssi on jälleen tarjonnut mukavaa vesiharjoittelua kevään mittaan. Ensimmäinen oma purjehdus kuitenkin suuntautui tällä kertaa Splitistä vuokratulla Bavaria 50′ ympäri Adrianmeren saaristoa.

Mukana meillä oli koko oma perhe sekä ystäväperheemme Martikkalat. Yhteensä 8 hengen tiimi.

Kävimme viikon reissulla kohteissa Split-Bol-Lumbarda (Korčula)-Vis-Palmižana-Split, joissa kaikissa harjoittelimme Mooring-line kiinnitystä ansiokkaasti. Hyppäys 26′ H-veneestä -> 50′ Bavariaan on melkoinen, mutta kaikki kuitenkin toimi samaan tapaan. Asumistilat olivat ruhtinaalliset verrattuna H-veneeseen 😉

Hienoa oli ja paljon opittiin ulkomaan purjeduksesta. Kaikki olivat kiitettävästi mukana. Kiitos vielä erityisesti Petrille zemppaamisesta!

Julian tekemä video reissulta: Video

IMG_9221

Kipparin muistilista Mooring-Line kiinnitykseen:

  • Käännä vene hyvissä ajoin 100m ennen paikkaa
  • Peruutusnopeutta pitää olla 1,5 – 2 kn, jotta köli pitää
  • Ohjaus pääasiassa keulapotkurilla
  • Perä tiukasti paikkaan, huomioi pitkä keulan kääntösäde. (ulkoneva ankkuri keulassa)
  • Mooringline tuulen puolelta ylös ja kiinni (perä 3m laiturista)
  • Samaan aikaan perän köydet laiturin kiinnityslenkin kautta takaisin ja knaapille. 
  • Peräköydet kiiristetään samalla kun keulan mooringline kiristyy peruutettaessa. 
  • Paketti kasassa, loppuhoito kun nähdään miten asetuttiin. 
Mainokset

Källskär

Etelärannikko alkoi tuntumaan nähdyltä, niinpä suuntasimme kohti Ahvenanmaata. Utöseen saavuimme illalla klo 23. Satama oli aivan täynnä, mutta H-veneellä mahtuu aina. Saimme sovitettua veneen aivan laiturin juureen itäpuolelle. Muutamat jo satamassa olleet varoittelivat, mutta tiedossa oli että syväys riittää vielä 1m metkin jälkeenkin.

Lyhyiden unien jälkeen matka jatkui kohti Kökarin eteläpuoleista katkoviivalla merkittyä väylää. Halusimme käydä uudelleen Källskärin taidesaarella. Samassa paikkaa oltiin vuosia sitten.

Ilta tyveni aivan pläkäksi ja etsimme kalliolta auringonlaskun tarkkailuun soveltuvan paikan. Harvoin on näin tyyntä kallioiltapalalla.

Bengtskär

Tammisaaresta moottoroitiin Hankoon, jossa lapset ja Mia jäivät kyytistä. Jatkoin matkas kohti lounasta. Kevyt 4m/s tuuli kuljetti kohti Bentskärin majakkaa. Olin illalla klo 22 aikoihin siellä, joten ihailin vain maisemaa ja painelin pehkuihin lähistön luotoihin. Vierailuaika on klo 10-19.

Aamulla oli aivan pläkä, joten lähdin katsastamaan paikan. Rantautuminen oli helppoa länsipuolen kalliolle, jossa oli rautatapit valiina. Ankkuri ei pitänyt, kuului kolahdus kun se painui kalliopohjaan. 7.5kg Bruce 4m kettingillä painoi kuitenkin senverran että vene pysyi paikallaan.

Turistialus toi porukkaa läheiseen laiturinpätkään, johon kiinnitytiin nokka edellä. Saaren toisella puolen on myös suojaisa laituri, jota käyttää pienemmät taksiveneet. Eteläpäätyyn rakennettiin uutta laiturinpätkää ja kun haastattelin työmiehiä se tulisi ammattikäyttöön.

Eli jos pyritte saarelle niin kelin olisi hyvä olla alle 6m/s ja satamamerstarille kannattaa soitella ennen saapumista. Jos laiturit ei ole käytössä häneltä saattaa saada lupa kiinnittyä niihin.

Tammisaari

Tammisaari otti meidät tervetulleina vastaan kun omien sanojensa mukaan virkailältään vanhin H-vene purjehtija ohjasi meidät ystävällisesti seuran laituriin muiden H-veneiden seuraan.

Hyviä puolia H-veneellä purjehtiessa:

* Moni sanoo että on aloittanut purjehduksen sillä

* Purjehtijat tietää venetyypin

* Aina mahtuu satamaan. Vaikka tulisi klo 23 satamaan. Jossei muuten niin isomman veneen kyljelle.

Kaupunki oli kiva ja idyllinen. Aamusauna uinnin kanssa altaassa kruunasi visiitin.

Jussarö

Hangosta 5h myötäistä 6-7 kn Jussaröhön. Russarö ja Jussarö on YLE:n merisäästä tuttuja havaintopisteitä. Russarööhön ei pääse, mutta Jussaröön vanhaan rannikkolinnoitukseen kylläkin. Siellä on edelleen pystössä armeijan harjoitusalueen rakennuksia ja vain muutaman vuoden toimineen rautakaivoksen jäänteet. Luodinreijät kertovat karua kieltä kovapanosammunnoista. Alueelta on myös purettu rakennuksia joiden rakenteissa on asbestia. Nuo alueet olivat hyvin rajattuja.

Kaivoksen syvyys ja laajuus teki vaikutuksen. Kaivokuiluja on meren alla pitkät matkat. Seulottu kiviaines on muuttanut saaren alkuperäistä luonnetta.

Hangon regatta

Satuttiin samaan aikaan Hankoon regatan kanssa. Oli mielenkiintoista seurata kilpailujen tohinaa niin satamassa kuin lähivesillä. H-veneiden luokassa oli parikymmentä. Katit olivat tietysti omaa luokkaa vauhdikkuudessaan. Seurannan lomassa paistelimme rantakalliolla lettuja.

Perjantai yö oli levoton. Saimme viereiseksi veneeksi moottoriveneen, jossa poppi alkoi soimaan yökerhojen sulkeuduttua. Herroja kiinnosti nestemäinen aine enemmän kuin purjehdus. Tölkit oli ilmeisesti kätevintä hävittää heittämällä satama-altaaseen.

Taalintehdas

Rauhallinen Taalintehdas valmistui viikonlopun jazz tapahtumaan. Yksi tuttu pongattiin järjestelyorganisaatiosta. Vierasvenesatamassa oli kaasugrilli vapaasti käytössä, se helpotti iltapalan tekoa. Aamulla käytiin kaupungilla ja juotiin kaffit.

Vänö

Tutustuminen saaristomeren pikkukyliin jatkuu. Saavuimme yöksi Vänööseen. Satoi kaatamalla ja piti virittää puomin päälle teltta jotta märät vaatteet voitiin jättää ulos. Lapset halusivat saunaan. Sellainen löytyikin saaren länsipäästä n.1km punaisen graniittisoratien päästä. Hieno hetki lämmitellä saunassa märän päivän jälkeen (ensimmäinen sadepäivä tällä retkellä).

Aamulla oli jo aurinkoista ja käytiin tutustumassa saareen. Kulttuuritalo oli kiinni ja kahvi oli laihaa. Mutta kyyn ihmettely rantakivellä kruunasi aamun.

Börstö

Kesän 2018 purjehdus on hyvän tovin jo edennyt ja ollaan uusilla seuduilla. Tänään oli sateinen päivä saaristomerellä. Poikkesimme lounaalle Börstön saarelle, joka oli uusi tuttavuus. Aivan laiturin tuntumasta löytyi pari muistomerkkiä. Naisfiguuri 1700 luvulla uponneesta sotalaivasta ja navigare necesse est vivere non est necesse.

Vimpelivalo

Yöpurjehduksen sujuvuutta helpottaa tuulen suunnan havaitseminen. Hyvä suunta saadaan maston huipun vimpelistä (yleensä Windex), mutta yöllä sen näkemiseen tarvitaan taskulamppua.

Vimpelivalo tekee taskulampun tarpeettomaksi ja on päällä kun sitä tarvitaan. Koska en halunnut sähköjohtoja, päädyin rakentelemaan täysin automaattisen valon. Puutarhakäyttöön myytävistä aurinkokennovalaisimista saa sellaisen pienellä muutostyöllä. Kun valon kääntää näyttämään ylöspäin.

Erään yksikirjaimisen ketjun sekatavarakaupassa myytiin poistona keskitasoa laadukkaampaa aurinkokennovalaisinta, joka oli tarkoitettu seinäkiinnitykseen. Tämä oli helppo purkaa osiin irroittamalla kenno-osa sekä 0,5W led valkoisella piirilevyllä. Suunnittelin tähän sopivan lisäosan led piirilevylle ja kinnitin sen sivulle. Lisäosa on 3D tulostettu läpinäkyvästä PLA muovista. Estin vielä valon näkymisen sivuille mustalla suojakotelolla. Näin tätä valoa ei sekoitettaisi navigoiti tai ankkurivaloksi. Valo näyttää suoraan ylöspäin ja muovirunko diffusoi sen laajalle alueelle.

Valo toimi hienosti kevään ensimmäisellä purjehduksella 5.5. Valo syttyi pimeän tultua, vimpeli loisti kirkkaana. Aiemmissa testeissä valo on palanut yli yön. Akku on 1000mA @ 3.2V.

snapshot202